Cross countryn viimeisen SM-osakilpailun kaikkiin luokkiin on ilmoittautunut yhteensä 262 kuljettajaa Säkylään lauantaiksi. SM-luokassa ovat mukana hallitseva Suomen mestari Miro Lehto ja viime vuoden kilpailun voittanut Jiri Leino.

A-luokkaan, eli Suomen mestaruusluokkaan on ilmoittautunut 16 ajajaa. Turun Moottorikerhon Miro Lehto on hallitseva Suomen mestari, joka myös johtaa kuluvan kauden SM-sarjaa kahden osakilpailun jälkeen. Haastajaksi viivalle asettuu muun muassa Vantaan Moottorikerhon Jiri Leino, joka voitti viime vuoden kilpailun mennen tullen.

Reitillä nähdään myös SM-pisteissä toisena oleva Porin Moottorikerhon Aleksi Nieminen sekä SM-pronssissa kiinni oleva Karkkilan Moottorikerhon Niko Kalatie.

Voittokamppailun ennakkosuosikeista kenties kovin on edellisen osakilpailun kotimaisemissaan Jämsässä voittanut Jämsän Seudun Moottorikerhon Roni Kytönen, joka on kilpaillut tänä vuonna päätyönään enduron MM-sarjassa. Junioreiden MM-sarjan vitossijan ohessa Kytönen voitti Euroopan mestaruuden.

Kilpailun isäntäseura Rauman Seudun Moottorikerhoa edustaa Waltteri Koskinen.

A-luokan kanssa samaan aikaan reitillä ovat kaksituntisessa kilpailussa alle 20-vuotiaat, B-luokka sekä 40- ja 50-vuotiaat vuotiaat veteraanit. Alle 20-vuotiaille sekä veteraaneille kyseessä on Suomen Cup -sarjojen päätösosakilpailu. Startti tapahtuu kello 14:00.

Lauantaiaamu käynnistyy kello 9:00, jolloin matkaan ampaiset naiset viimeisen Suomen Cup -osakilpailunsa merkeissä sekä nuoret, 60-vuotiaat veteraanit ja classic-pyörien kuljettajat. Kilpailu kestää yhden tunnin.

Toisena starttina on lauantain suurin luokka, harraste, johon on ilmoittautunut 113 ajajaa. Harraste starttaa kaksituntiseen koitokseensa kello 11:00.

Koko lähtöluettelo löytyy Kalkku ry:n nettisivulta:

https://kalkku.fi/kilpailut.php?id=832

Kilpailualue sijaitsee Porin prikaatin varuskunta-alueella osoitteessa Vuorenmaantie 352, Säkylä. Kilpailureitti on pituudeltaan 12 kilometriä ja mutkittelee upeissa hiekkakangasmaastoissa.

Kyseessä on kauden 2018 viimeinen cross country -kilpailu.

Kilpailun seuraaminen on yleisölle maksutonta.

Sunnuntaina samalla alueella järjestetään tytöille ja naisille suunnattu offroad-päivä, jolloin kaikki ensikertalaisista kokeneisiin kuljettajiin ovat tervetulleita kokeilemaan offroad-moottoripyöräilyä kello 10:00-14:00. Kello 14:00-16:00 ajoalue on myös miesten käytössä.

SM-sarja kulkee nimellä Mobius SM Cross Country, ja sen pääyhteistyökumppani on Mobius. SM-sarjan muita yhteistyökumppaneita ovat Bike & Boat World, Biolan, Blå Band, Duell, KTM, Mitas (Motorengas), Motopalvelu Niemitalo, Nilfisk, OFFROADPro, Olvi, Racingbike, TSMU Extreme Areena, Wheel Factory ja Yamaha.

Mobius SM Cross Country

Säkylä lauantai 20.10.2018
Vuorenmaantie 352, Säkylä

Rauman Seudun Moottorikerho ry.

www.rasmk.fi

www.rasmk.fi/rauma-sprint-enduro-2017

Aikataulu
9:00 Naiset (Suomen Cup 3/3), nuoret, V60, classic, 1h
11:00 Harraste, 2h
14:00 SM-luokka (SM 3/3), U20 (Suomen Cup 3/3), V40 (Suomen Cup 3/3), V50 (Suomen Cup 3/3), B, 2h

Lisämääräys & lähtöluettelo (Kalkku ry)

Video SM-finaalista Säkylästä 2017

Mobius SM Cross Country

www.smcrosscountry.fi

www.facebook.com/SMcrosscountry

www.YouTube.com/81mediafinland1

Cross country -lajiryhmä

www.crosscountry.fi

Suomen Moottoriliitto

www.moottoriliitto.fi

Mobius SM Cross Country 2018
21.4. Hattula / Parolannummi (Kangasalan Moottorikerho & ISDE-tukiryhmä)
21.7. Jämsä (Jämsän Seudun Moottorikerho)
20.10 Säkylä (Rauman Seudun Moottorikerho)

Share →