VGN on ottanut aseman Suomen suurimpana cross country -kilpailuna. Kuva: VGN-tiedotus.

Aiemmasta ilmoituksesta poiketen 50-vuotiaat veteraanit ajavat cross country -kauden toisen Suomen Cup -osakilpailunsa tulevana lauantaina, eivät sunnuntaina. Viikonloppuna järjestetään noin 550 kuljettajaa houkutellut VGN-kilpailu.

50-vuotiaiden veteraanien (V50) Suomen Cup -osakilpailu oli määrä järjestää sunnuntaina, jolloin ajetaan muidenkin arvosarjojen osakilpailut.

Vesivehmaa Grand National -kilpailussa (VGN) ajetaan ruotsalaisen luokkajaon mukaisesti, mikä aiheutti sekaannusta siten, ettei ollut selvää, että 50-vuotiaiden oli tarkoitus kilpailla Suomen Cup -sijoituksista sunnuntaina 40-vuotiaiden veteraanien Suomen Cup -osakilpailun kanssa samassa lähdössä (Eliitti Seniorit V40). Sekaannusta aiheutti se, että VGN:n lauantaissa on harrasteluokka 50-vuotiaille.

Järjestäjien ja lajiryhmän pikaisen päätöksen jälkeen kyseinen lauantainen 50-vuotiaiden harrastelähtö on Suomen Cup -osakilpailu.

Kilpailun ajoaika on kolme tuntia.

Muut arvosarjojen luokat kuin 50-vuotiaat veteraanit (V50) ajavat sunnuntaina. Silloin ajetaan Suomen mestaruussarjan (A, B) sekä naisten, alle 20-vuotiaiden (U20) ja 40-vuotiaiden veteraanien (V40) Suomen Cupien toiset osakilpailut. Näissäkin luokissa kilpailun kesto on kolme tuntia.

Suomen Cup -luokkien kuljettajat voivat edelleen ilmoittautua kilpailuun ilman jälki-ilmoittautumismaksua.

Luokkajaot

VGN:n luokkanimitykset pohjautuvat ruotsalaiseen toimintamalliin ja poikkeavat suomalaisesta.

Lauantaina kilpailevat nuoret (12-15v., 14-16v.) kaksituntisen sekä harraste-luokat (15-29v., 30-39v., 40-49v., 50-59v., naiset, 60+v.) kolmituntisen kilpailun.

Sunnuntaina on vuorossa classicin yhden tunnin ja ATV:n kahden tunnin kilpailu sekä kolmituntinen kilpailu luokissa Eliitti (A, B), Eliitti Naiset, Eliitti Seniorit V40, Eliitti Nuoret, ATV, pari ja joukkue.

Eliitti-luokassa kilpaillaan Suomen mestaruussarjan pisteistä. Eliitti Naiset ajaa Suomen Cupia, kuten myös Eliitti Seniorit V40 (40-vuotiaiden Suomen Cup). Eliitti Nuoret -luokan alle 20-vuotiaat kamppailevat niin ikään Suomen Cup -pisteistä.

VGN:ssä kilpaillaan myös Eurooppa Cupin avausosakilpailu.

Kilpailun ennakkoilmoittautuminen päättyi sunnuntaina, mutta kilpailuun voi edelleen ilmoittautua 10 euroa alkuperäistä korkeammalla hinnalla kilpailun nettisivun kautta tai viimeistään viikonloppuna kilpailupaikalla kilpailutoimistossa. Jälki-ilmoittautumismaksu ei koske Suomen Cup -luokkia.

Kilpailupaikka Asikkalassa

VGN järjestetään Lahden pohjoispuolella, Asikkalassa, Vesivehmaan lentokenttäalueella ja sen ympäristössä. Kilpailukeskuksen osoite on Lentotie 105, Asikkala.

Kilpailun järjestäjänä toimii Salpausselän Moottorikerho.

VGN on osa Suomen Moottoriliiton alaista SML Mobius SM Cross Country -sarjaa. Kyseessä on sarjan toinen osakilpailu yhteensä neljästä. Kaikissa osakilpailuissa ajetaan SM- ja Suomen Cup -pisteistä.

SML Mobius SM Cross Country -sarjan yhteistyökumppaneita ovat Mobius, Duell, Bike & Boat World, Biolan, Brandix, KTM, Mitas, Motopalvelu Niemitalo, Nilfisk, Olvi, Racingbike, TSMU Extreme Areena ja Xracing.

Vesivehmaa Grand National 25.-26.5.2019
www.nordicsportevent.fi
www.facebook.com/vgnrace


SML Mobius SM Cross Country 2019
27.4. Panssari CC SM X, Kangasalan Moottorikerho & ISDE Tukiryhmä
25.-26.5. VGN 2019 EC / SM, Salpausselän Moottorikerho
27.7. Cross Country SM Kauhajoki, Kauhajoen Moottorikerho
26.10. Cross Country SM Säkylä, Rauman Seudun Moottorikerho

SML Mobius SM Cross Country
www.SMcrosscountry.fi
www.Facebook.com/SMcrosscountry
www.YouTube.com/81mediafinland1

Suomen Moottoriliitto
www.moottoriliitto.fi

Share →